Aikaansaamisen askeleet 3/24: Joka päivä tiedän vähän vähemmän

Tämä sarja koostuu 24 osasta, jotka yhdessä muodostavat loogisesti etenevän kokonaisuuden. Sarjassa käydään paradoksien muodossa läpi askeleet, jotka ihmisen kannattaa ottaa ymmärtääkseen itseään ja muita, hahmottaakseen rooliaan, etsiäkseen suuntaansa ja saadakseen elämässään asioita aikaan.

Ihmiskunta on joskus elänyt käsityksessä, että jostain asiasta voi tietää kaiken. On painettu tietosanakirjasarjoja, ja jo 1700-luvulta saakka jotkin niistä pyrkivät ns. täyteen kattavuuteen. Moneen kertaan on myös luultu kaiken tiedon olevan jo olemassa, eikä sitä voisi enää tulla lisää.

Kaikki tieto ei kuitenkaan ollut olemassa. Suuri osa sen ajan ”tiedosta” on kumottu erheellisinä uskomuksina. Nykyään opiskelemme uutta koko työuramme ajan, eikä lopullisia totuuksia löydy kuin korkeintaan luonnontieteistä, joissa niissäkin erilaiset soveltavat menetelmät ja jopa perusperiaatteet kehittyvät jatkuvasti. Asiaa ei helpota se, että monet tieteet ovat ns. epäeksakteja, jolloin teoriat niiden sisälläkin voivat olla keskenään osin ristiriitaisia, ja silti kaikki tietystä kulmasta katsoen oikeassa.

Kaikkitietävä ihminen on ympäristölleen vaarallinen
 

Kukaan ei voi hallita kaikkea, ja päinvastaista luuleva on sekä itselleen että ympäristölleen vaarallinen. Omakin asenteeni saisi siis olla, että en tule ikinä tietämään paljoakaan, joten aina tulee olemaan mahtavan paljon uutta tietoa, jota tutkia ja omaksua.

Yksilön tietämyksen ja ymmärryksen määrästä puhuttaessa keskeinen käsite on Dunning-Kruger –ilmiö eli ylivertaisuusharha (1). Pelkistettynä ilmiö tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän yksilö jostain asiasta tietää, sitä suuremman osan hän siitä luulee tietävänsä. Kun seisoo aivan vuoren juurella, on helppo kuvitella sen ensimmäisen näkyvän nyppylän olevan koko vuori.

Miten sitten pystyn arvioimaan tietämykseni määrän? Ensimmäinen nyrkkisääntö on, että päivässä tai viikossa emme tule asiantuntijoiksi missään. Kuukaudessa saatamme pystyä omaksumaan jostain rajatusta alueesta tyydyttävät perustiedot, mutta varsinaiseksi asiantuntijaksi tuleminen kestää aina vuosia. Toinen hyvä ohje on se, että asioiden lähdekritiikittömällä ”tutkimisella” netissä ei kukaan tule asiantuntijaksi. Kolmas perusasia liittyy kanssaihmisiltä saamaamme palautteeseen, sen uskomiseen ja sen pohjalta oppimiseen. Jos emme koskaan ole väärässä, emme myöskään voi koskaan oppia mitään sellaista uutta, jonka koemme olevan ristiriidassa aiemman tietomme kanssa.

Mukavuusalueella ei ole loputtomiin mukavaa
 

Omaa ylivertaisuuttaan voi arvioida minkä tahansa uskomuksensa parissa: jos vaikka uskon tietäväni faktaksi, että vehnä on ihmiselle vahingollinen vilja, voin ottaa tämän uskomuksen koekappaleeksi ja selvittää itselleni riittävän monesta lähteestä, miten asia ”todellisuudessa” on. Opiskellessani asiaa löydän todennäköisesti niin paljon erilaisia näkökulmia, että lopulta minulla ei ole asiasta enää yhtä ”totuutta”, vaan useita.

Silloin olen kuitenkin jo vahvemmalla jäällä. Kun pystyn haastamaan yhtä ”totuutta” toisella voin punnita niitä vastakkain. Tällöin voin jo kohtuullisella varmuudella tietää realismin löytyvän tämän haarukan sisältä. Koko muun uskomusmaailman voin nyt riittävällä tarkkuudella sulkea pohdinnan ulkopuolelle.

Halu oppia uutta on ihmiselle sillä tavoin kriittinen ominaisuus, että ilman sitä hän ei myöskään voi saada mitään uutta tai merkittävää aikaan. Vanhaa voi harjaantua tekemään tehokkaammin, mutta vain oppimisen ja uuden kokemisen halu voi tuottaa jotain uutta kuten innovaatioita.

Ihmislajin onneksi uuden oppiminen on meille palkitsevaa. Ns. lähikehityksen vyöhykkeellä (Zone of Proximal Development, Vygotski 1920-34) – eli sopivan pienellä etäisyydellä mukavuusalueemme ulkopuolella – meidän on mahdollista nauttia tiedon ja taidon karttumisesta, päästä flow-tilaan, keksiä uutta, ja ennen kaikkea laajentaa sitä kenttää, jolla osaamme luontevasti toimia. Mukavuusalueella ei ole loputtomiin mukavaa, ja tuttuuden tylsyys ajaa suurimman osan meistä jossain vaiheessa kehittymään.

Kuukauden tehtävä: ”Valitse mielessäsi jokin teema, johon sinulla on erittäin vankka mielipide. Listaa seuraavaksi kaikki tietämäsi mielipidettäsi vastustavat argumentit. Mitä enemmän pystyt niitä luettelemaan, sitä puolueettomammin luultavasti pystyt tarkastelemaan asioita yleensäkin.”

(1) Kruger, Justin; Dunning, David (1999). "Unskilled and Unaware of It: How Difficulties in Recognizing One's Own Incompetence Lead to Inflated Self-Assessments". Journal of Personality and Social Psychology.  77 (6): 1121–1134