Aikaansaamisen askeleet 8/24: Mene sinne, minne et uskalla

Tämä sarja koostuu 24 osasta, jotka yhdessä muodostavat loogisesti etenevän kokonaisuuden. Sarjassa käydään paradoksien muodossa läpi askeleet, jotka ihmisen kannattaa ottaa ymmärtääkseen itseään ja muita, hahmottaakseen rooliaan, etsiäkseen suuntaansa ja saadakseen elämässään asioita aikaan.

Yksi tämän kirjoitussarjani avainsanoista on aikaansaaminen. Aitoa tunnetta aikaansaamisesta ei voi syntyä, mikäli meiltä jää kulkematta polkuja, joita haluaisimme kulkea mutta emme ole uskaltaneet.

Aloitin jo aiemmin (osassa 5/24: Tulevaisuuden pelko ei sisällä mitään tietoa tulevaisuudesta) käsitellä pelkoa syynä sille, ettemme ala tehdä jotain, jota haluaisimme tehdä. Itse emme kutsu pelkäämistämme peloksi, vaan keksimme aloittamatta jättämiselle muita nimiä. Suojellaksemme egoamme kutsumme pelkoamme riskienhallinnaksi, harkinnaksi, varovaisuudeksi tai jopa viisaudeksi. Joskus saatamme olla itsellemme rehellisiä ja kutsua pelkoa ihan vain peloksi. Peloksi edetä tuntemattomaan suuntaan, peloksi aloittaa jotain uutta.

Edellisen voi kuitenkin kääntää myös toisin päin: pelon tunteminen on indikaattori, joka kertoo meille, että olemme tunnistaneet mahdollisuuksia, joita emme aiemmin ole tunnistaneet. Pelon kohde herättää väistämättä aina myös mielenkiintoa, ja kysymys on siitä, voittaako uuden vetovoima pelon vai jäämmekö vain paikoillemme. Mikäli haluamme saada asioita aikaan, tulee meidän muuttaa tätä tasapainoa.

Pahimmat asiat, jotka minulle voivat sattua, ovat täysin minusta riippumattomia

Kutsukaamme yleistä elämänpelkoamme tässä yksinkertaisuuden vuoksi riskienhallinnaksi. Elämänhallinta on kaikkien selfhelp-oppaiden perusjuonta, ja uskoakseni monet neuvoista ovat hyviä. Meidän kannattaa syödä terveellisesti, nukkua ja liikkua riittävästi sekä muutenkin pyrkiä olemaan oman elämämme sankareita.

Kaikki tämä on tervettä ja kannatettavaa, ja pienentää elämämme riskitekijöitä. Mahdollisuutemme vaikuttaa elämämme tärkeimpiin asioihin ovat silti rajalliset. Vaikka eläisimme kuinka terveellisesti tahansa, saatamme kuolla vakavaan sairauteen tai äkilliseen kohtaukseen. Voimme vaikuttaa elämämme pahimpien riskien todennäköisyyteen, mutta emme voi absoluuttisesti estää mitään niistä tapahtumasta.

Tärkeämpää kuin murehtia mahdollisia vastoinkäymisiä on ymmärtää, että olemme usein sokeita elämämme positiivisille riskeille. Positiivinen riski itsessään kuulostaa paradoksilta, mutta viisautta olisi keskittyä negatiivisten riskien pakonomaisen torjunnan sijasta kasvattamaan myönteisten tapahtumien todennäköisyyttä.

Pahin esteeni olen aina minä itse

Vaikka aina ei ehkä siltä ehkä tunnu, pystyy ihminen ohjelmoimaan itse itseään. Monet aikaansaamistamme rajoittavat esteet ovat olemassa vain omassa mielessämme, joten meidän on mahdollista niitä myös tunnistaa ja poistaa. Kognitiivinen uudelleenmäärittely on käsite, joka tarkoittaa mielessämme pyörivien asioiden asettamista mittakaavaan. Jos merkitsisimme esimerkiksi läheisen ihmisen kuoleman asteikollamme tasoon 100, kuinka suuri vastoinkäyminen meille olisi vaikkapa se, että pyrkisimme johonkin haluamaamme koulutukseen, mutta emme pääsisikään sinne?  Olisiko se samalla asteikolla ehkä luokkaa 5-7?

Kun alamme hahmottaa tätä vastoinkäymisten asteikkoa huomaamme, ettei juuri mikään (laillinen), mitä itse päätämme tehdä voi johtaa ”vakavuuslukemia” 10-20 suurempiin seurauksiin. Sitä suuremmat riskit tulevat vaikutusmahdollisuuksiemme ulkopuolelta, joten ne meidän tulisi voida jättää vaille liiallista huomiotta. Tämän havainnon tulisi antaa meille vapauksia toimia, eli kansankielellä tehdä asioita.

Miltä haluat, että sinusta tuntuu vuoden päästä?

Kognitiivinen uudelleenmäärittely auttaa poistamaan mielen esteitä rationalisoinnin kautta. Järjen rinnalle on tärkeää saada myös tunnekokemuksia, ja erityisesti pyrkiä saamaan kokemusta tulevaisuuden tunteista jo nyt. Visualisointi on menetelmä, jossa kuvittelemme tavoitteita ja tilanteita, joita meille ei ole tapahtunut, mutta joita haluaisimme meille tapahtuvan. Pystymme mielikuvituksessamme eläytymään sekä haluamiimme tavoitetiloihin että niihin pyrkimisen varrella tapahtuviin onnistumisiin.

Mitä enemmän tätä teemme, sitä enemmän alitajunnassamme on ”positiivista tunnemateriaalia”, joka satunnaisesti pintautuessaan saa meitä tekemään asioita, jotka vievät meitä kuvitelmiemme suuntaan. Aivomme eivät tällaisessa tilanteessa erota toisistaan totta ja keksittyä. Järki yksin ei meitä päämääräämme ehkä vie, mutta järki ja tunne yhdessä voivat niin tehdä.

Kuukauden tehtävä: Valitse jokin tavoite, jota kohden välillä tunnet haluavasi edetä. Pohdi mitkä ovat ne konkreettiset tai mentaaliset esteet, jotka estävät sinua etenemästä tuohon suuntaan. Laita tunnistamasi pelot koko elämäsi mittakaavaan.

https://www.neurovine.ai/blog/the-science-of-visualization-can-imagining-your-goals-make-you-more-likely-to-accomplish-them